You are currently browsing Hanna’s articles.

Tasiksen tilausryhmä sai kesällä kokeiltavakseen Ole hyvä -yrityksen kesäkuun alussa lanseeraamia Mama-kosmetiikkatuotteita ja olimme kokeiltuamme yhtä mieltä siitä, että näitä haluamme Tasiksenkin valikoimiin. Tällä hetkellä Mama-sarjassa on saatavilla vartalovoide, käsivoide ja kuorintavoide, joista kaksi viimeksi mainittua on nyt elokuun lopussa saapunut Tasajaolle. Ole hyvä-pesuaineet ovat varmasti jo monille ekoilijoille tuttuja, mutta olemme kieltämättä enemmän kuin innoissamme voiteista ja kuorinta-aineesta, joissa on käytetty reilun kaupan mangoa, kahvia, raakaruokosokeria ja oliiviöljyä.

Ole hyvä-yrityksen viestinnästä vastaava Elli Unger kertoo, että ajatus Mama-kosmetiikkasarjasta syntyi siitä, kun Ole Hyvä -perustuotteissa käytetään niin kutsuttuja eksoottisia raaka-aineita: ”Pohdimme, että tuote olisi entistä eettisempi, jos raaka-aineet olisivat vielä reiluja. Niin läksimme selvittämään, mitä kaikkea on saatavilla reiluna. Otimme yhteyttä Reilun Kaupan Edistämisyhdistykseen ja saimme kehitettyä ensimmäisen suomalaisen reilun kaupan kriteereitä noudattavan kosmetiikkasarjan.”

Tuotesarjan nimi tuli eri vaihtoehtoja miettimällä. ”Jotenkin tuntui, että se ilmentää tuotteen sisältöä parhaiten. Ehkä haettiin vähän jotain äiti maahan viittaavaa, Unger selittää. ”Koska kyse on reilun kaupan tuotteesta se saa olla myös kansainvälissävytteinen. Mama on aika yleismaailmallinen nimi ja tuo erilaisia mielleyhtymiä.”

Ungerin mukaan Mama-tuotteiden peruskoostumus noudattaa yleisiä luontokosmetiikkan standardeja, mutta ennen kaikkea Mama eroa muista ekokosmetiikkasarjoista siinä, että kaikki raaka-aineet, joita on mahdollistaa käyttää reiluna myös ovat sitä. Tuotteissa käytetyt reilun kaupan mango, raakaruokosokeri, kahvi ja oliiviöljy tulevat brittiläiseltä reilun kaupan ja luomuviljelyn periaatteilla tuotettujen kasviuutteiden ja -valmisteiden jalostajalta.

Mama-sarjaan on tulossa syksyn mittaan uusia tuotteita: peseviä, kuten shampoo ja suihkugeeli, yleishoidollisia, kuten bodylotion ja kasvojen hoitoon liittyviä tuotteita. Samalla laajentuu luonnollisestikin myös tuotteissa käytettyjen reilun kaupan raaka-aineiden määrä.

Vuonna 2005 perustettu, Kotkassa tällä hetkellä sijaitseva Ole hyvä työllistää kolme vakituista ja muutaman osa-aikaisen työntekijän. Perheyrityksen perustamisen kimmokkeena oli huomio siitä, ettei markkinoilla ollut kotimaisia ekopesuaineita: ”Totesimme, että tavallisimmat aineet, joita kaupasta löytyy, sisältävät Joutsenmerkistä huolimatta kaikenlaisia kemiallisia aineita, joita ei pitäisi lisätä vesistöön. Halusimme tarjota puhtaamman ja ekologisemman kotimaisen vaihtoehdon.” Ole hyvän tuotteet onkin merkitty Avainlipun ja kansainvälisen vegaanimerkin lisäksi myös Ekoenergia-ympäristömerkillä.

Reilut arvot näkyvät Olen hyvän toiminnassa yleiseettisyytenä: ”Henkilökunta ottaa asiat huomioon tehdessään omia kuluttajavalintoja, varsinkin kaikessa jota hankimme yrityksen käyttöön. Pyrimme huomioimaan luontoa ja lähimmäistä – myös kaukana toisella puolella maapalloa olevaa.”

Ekologisuus samoin kuin reiluus ovat ainakin puheiden tasolla monien jakamia yhteisiä arvoja, mutta miltä suomalaisten ekologisuus näyttää Ole Hyvän työntekijöiden mielestä? Elli Unger vastaa: ”Hui, huikeata, tämä on laaja kysymys. Tästä saisi oikein luennonkin aikaiseksi. Suomalainen ekologisuus varmaan määrittyy sen mukaan kenen näkökulmasta sitä katsotaan ja kuka näkee minkä toiminnan ekologisena. Haluamme tarjota välineitä arjen ekologiaan, eli välineitä toimia ympäristöä huomioiden arkielämässä. Siivoaminen ja peseminen ovat jokapäiväistä toimintaa. Sen voi tehdä tuotteillamme niin, että vesistöön liukenee vain luontopohjaisia aineita, jotka hajoavat nopeasti ja 100-prosenttisesti, sillä tuotteet eivät sisällä fosfaatteja eivätkä zeoliittejä. Voimme näin osaltamme pysäyttää vaikkapa Itämeren saastumisen. Mitä koskee suomalaisia yleensä, näyttää siltä, että yhä useampi kuluttaja tulee tästä tietoiseksi ja pyrkii tekemään osansa.”

Tasajaon tilausryhmänkin kanssa oli puhetta siitä, ettei ole aivan helppoa löytää sellaisia kosmetiikka- ja pesuaineita, joissa olisi samassa paketissa monet kannattamamme hyvät asiat. Mama-tuotteita on helppo suositella ystäville ja tutuille, sillä niissä yhdistyy kotimaisuus, laatu, reiluus ja ympäristöystävällisyys, mitkä monien Tasiksen asiakkaiden samoin kuin meidän Tasis-aktiivien mielestä ovat yhtälailla tärkeitä eikä niitä pitäisi asettaa toistensa kanssa paremmuusjärjestykseen.

Eetin kautta tuli viesti makeItfair-kampanjapäivästä, johon kannustamme kaikkia tasislaisiakin osallistumaan! Huomenna Tasajako on edustettuna myös Lempäälän Ekoideatorilla Kuljun majakalla klo 10-13.

“Tämän viikon lauantaina 7.5. vietetään kansainvälistä makeITfair-toimintapäivää. Luovien ja hauskojen tempausten avulla kiinnitämme yhdessä huomiota elektroniikkatehtaiden työntekijöiden oloihin, jotta heidän oikeutensa toteutuisivat.

Huomio kohdistuu tänä vuonna Appleen yhtenä suurimmista ja innovatiivisimmista elektroniikkayhtiöistä. Haluamme kannustaa Applea edelläkävijäksi myös eettisyydessä. makeITfair on huolissaan työoloista erityisesti kahden Applen alihankkijan, Wintekin ja Foxconnin, tehtailla Kiinassa.

Voit osallistua toimintapäivään seuraavilla tavoilla:

1) Ilmoittaudu Facebookissa osallistujaksi tapahtumaan Kansainvälinen makeITfair-toimintapäivä. Samalla voit liittyä Eettisesti epäkunnossa -ryhmän jäseneksi, niin saat jatkossakin tietoa kampanjasta. Siellä kerrotaan myös, miten voit vaihtaa profiilikuvasi makeITfair-henkiseksi 2.5. alkaen.

2) Vie kaveriesi kanssa palautekortti Applen tuotteita myyvään liikkeeseen toimintapäivänä 7.5. Kortteja voi tilata osoitteesta makeitfair(at)eetti.fi 2.5. alkaen. Voit samalla tilata flyereita, joissa kerrotaan kampanjasta lisää. Ilmoita nimesi, postiosoitteesi ja montako korttia ja/tai flyeria haluat.

3) Lähetä englanninkielinen palauteviesti Applelle kampanjan nettisivuilta 2.5. alkaen.

4) Järjestä tempaus omalla paikkakunnallasi toimintapäivänä 7.5. tai osallistu Helsingin tempaukseen Lasipalatsin edustalla tai Tampereen tempaukseen Kuninkaankadulla 7.5. klo 11.30-13. Molemmissa tempauksissa tulemme jakamaan palautekortteja, flyereita ja reiluja omenoita makeITfair-tarroilla varustettuina. Lisää tempausideoita ja taustatietoja saat kampanjaoppaastamme.

Jos haluat järjestää oman tempauksen tai osallistua Helsingin tai Tampereen tempauksiin, ilmoittaudu pikimiten osoitteeseen makeitfair(at)eetti.fi. Tuo kaverisikin mukaan – yhdessä voimme vaikuttaa!”


		

Maailmanlaajuinen taloudellinen taantuma ei ole saanut reilun kaupan suosiota hiipumaan, vaan se on päinvastoin jatkanut kasvuaan myös viime vuonna, mikä käy ilmi tällä viikolla julkaistusta Reilun kaupan edistämisyhdistyksen tiedotteesta. Sanotaan, että vaikeina aikoina ihmiset välittävät hyvinvointi- ja oikeudenmukaisuuskysymyksistä entist’ enemmän!

Tässä tiedote:

Reilu kauppa kasvoi vuonna 2010

Reilu kauppa jatkoi Suomessa kasvuaan vuonna 2010. Kasvua oli sekä Reilun kaupan tuotteiden myynnin kokonaisarvossa että Reilun kaupan tuotteiden määrässä. Vuonna 2010 Suomessa ostettiin Reilun kaupan tuotteita yhteensä 93 miljoonalla eurolla (vuonna 2009 86,9 miljoonalla eurolla). Keskimäärin jokainen suomalainen kulutti Reilun kaupan tuotteisiin melkein euron enemmän kuin viime vuonna, eli 17,30 euroa (vuonna 2009 16,31 euroa).

Eniten rahaa suomalaiset käyttivät Reilun kaupan kahviin, banaaneihin, viiniin, kukkiin ja Reilun kaupan puuvillasta valmistettuihin tuotteisiin, tässä järjestyksessä. Reilun kaupan kahvia myytiin Suomessa viime vuonna 547 000 kiloa (vuonna 2009 545 600 kiloa). Banaaneja myytiin 8,1 miljoonaa kiloa (vuonna 2009 8,9 miljoonaa kiloa).

Reilun kaupan viinien myynti litroissa laskettuna kasvoi 10 prosenttia: yhteensä viinejä myytiin 673 000 litraa (vuonna 2009 610 000 litraa). Vuoden 2010 lopussa saatavilla oli 31 erilaista Reilun kaupan puna-, valko- ja kuohuviiniä. Reilun kaupan kukkia myytiin 10,5 miljoonalla eurolla, ja niiden myynti kasvoi 13 prosenttia edellisvuoteen (9,3 miljoonaa euroa) verrattuna. Tarjolla oli Reilun kaupan ruusuja, neilikoita ja sekakimppuja.

Muita kasvutuotteita olivat muun muassa suklaa (kasvua 30 prosenttia), mehut (12 prosenttia) ja urheilupallot (31 prosenttia). Myynnissä oli muun muassa Reilun kaupan jalkapalloja ja lentopalloja, jotka on valmistettu Pakistanissa. Palloja myytiin 2010 11 600 kappaletta.

Tuotteiden määrä kasvoi 1600:een

Vuonna 2010 Suomessa tuli markkinoille yhteensä 200 uutta Reilu kauppa -sertifioitua tuotetta, ja tuotteiden määrä kasvoi 1600:een. Markkinoille tuli muun muassa eteläafrikkalaisista Reilun kaupan viinirypäleistä valmistettua rosé-kuohuviiniä sekä tennarit, joissa on käytetty Reilun kaupan puuvillaa.
Suurin tuoteryhmä on Reilun kaupan puuvillasta valmistetut vaatteet ja kodintekstiilit. Vuoden vaihtuessa jopa 43 prosenttia Suomessa markkinoilla olevista Reilun kaupan tuotteista oli puuvillaa. Puuvillatuotteita myytiin vuonna 2010 7,2 miljoonalla eurolla, mikä tarkoitti 7 prosentin laskua vuoteen 2009 verrattuna. Laskua aiheutti muun muassa koko vuoden jatkunut puuvillan hinnan nousu maailmanmarkkinoilla.

Suomalaisten viisi Reilun kaupan suosikkituotetta
(myynnin arvo, miljoonaa euroa)

2009 2010
Kahvi 30 33,4
Banaani 19 16,4
Viini 9,1 11,8
Kukat 9,3 10,5
Puuvillatuotteet 7,7 7,2

 
Lisätietoja:
Reilun kaupan edistämisyhdistyksen toiminnanjohtaja Pirjo Virtaintorppa, puh. 050 410 1370 tai sähköposti pirjo.virtaintorppa@reilukauppa.fi.

Tasajaon hallitus haastaa kaikki tasislaiset ja muut reilusta kaupasta kiinnostuneet mukaan 100 000 reilua tekoa -kampanjaan, jonka järjestää Reilun kaupan edistämisyhdistys ry. Kilpailu alkoi tämän viikon alussa ja jatkuu lokakuun loppuun saakka. Siihen voi ilmoittautua 1-6 hengen joukkueena, joka rekisteröidään kampanjasivulla.

Mistä tässä sitten on kysymys? Sivustolla kerrotaan näin: “Joukkue voi itse valita suorittamansa tehtävät, eikä kilpailuun osallistuminen suoraan edellytä minkään tuotteen ostamista. Kilpailun ideana on kilpailuaikana suorittaa mahdollisimman monta Kilpailusivulla esitettävää tehtävää. Suoritetuista tehtävistä raportoidaan Kilpailusivulla. Jotta tehtävä hyväksytään suoritetuksi, siitä pitää raportoida Kilpailusivuilla.”

Jos ei pelkkä reilun kaupan edistäminen leppoisien leipomistehtävien ja maistatuksen järjestämisen merkeissä innosta riittävästi, palkinnot ovat varsin hyvä kannustin: “100 000 reilua tekoa -kilpailun pääpalkinto on lista tuotteita ja palveluita. Lista on ajantasaisena nähtävissä Kilpailusivulla. Lista päivittyy kilpailuaikana. Pääpalkinnon arvo on vähintään 300 euroa. Palkintoa ei voi muuttaa rahaksi. Pääpalkinnon saa se joukkue, joka kilpailuaikana suorittaa eniten tehtäviä. Raportointi suoritetuista tehtävistä Kilpailusivulla on osa tehtävän hyväksyttävää suorittamista. Järjestäjä ilmoittaa Kilpailun voittajan 14:än vuorokauden kuluessa kilpailuajan päättymisestä. Voittaja ilmoitetaan Kilpailusivulla ja joukkueeseen otetaan yhteyttä henkilökohtaisesti.”

Tasajaon hallitus, eli Onerva, Hanna, Elisa ja Mikko ovat mukana kilpailussa nimellä Tasiksen tiimi ja lupaa tehdä paljon reiluja tekoja niin Tasiksella kuin sen ulkopuolellakin. Ensimmäiset reilut tekomme ovat ystävänpäiväviikon maistatuksen järjestäminen ja 100 000 reilua tekoa -kampanjasta tiedottaminen teille kaikille, ja tietenkin mahdollisimman monen ihmisen haastaminen mukaan kampanjaan. Mikä on sinun reilu tekosi tänään?

Reilun kaupan edistämisyhdistyksen sivuilta löytyy runsain määrin tietoa reilun kaupan tuotteista ja tuottajista, ja sivuilla vastikään vieraillessani jäin lukemaan heidän sivuiltaan löytyvää reilua blogia. Se esitellään näin. “Tämä blogi havainnoi ja kommentoi maailman menoa Reilun kaupan näkökulmasta. Kirjoittajina muun muassa Reilun kaupan edistämisyhdistyksen työntekijät, Reilun kaupan lähettiläät sekä banaaninviljelijä Ecuadorista.”

Reilusta blogista löytyy luettavaa useammallekin illalle. Suosittelen meille kaikille, jotka olemme joutuneet perustelemaan ja puolustelemaan reilun kaupan tuotteita skeptikoille RKE:n toiminnanjohtajan Pirjo Virtaintorpan kirjoitusta Reilua kauppaa arvostetaan -  ja arvostellaan. Tuore kirjoitus “Siwan päätöksellä rajut seuraukset banaanintuottajien elämään” Siwan päätöksestä lopettaa reilun kaupan bananaanien myynti vuodenvaiheesta alkaen ja sen vaikutuksesta rk-banaanintuottajiin pistää miettimään, mitä itse voisi tehdä asian eteen. Ainakin voi antaa palautetta omassa lähi-Siwassaan ja allekirjoittaa banaanien palauttamista vaativan adressin.

Linkatkaahan mielenkiintoisia ja ajatuksia herättäneitä blogi- tai muita kirjoituksia muidenkin luettavaksi!

Tasajaon viime kuukaudet ovat olleet todella kiireisiä, joten blogimme on viettänyt siitä syystä hiljaiseloa. Nyt uuden vuoden alusta yritämme taas päivitellä kaupan ja yhdistyksen kuulumisia ja muita uutisia ahkerammin!

Mitä olemme siis puuhanneet viime kuukausina? Marras-joulukuussa osallistuimme useisiin tapahtumiin, joista myynnillisesti ja näkyvyyden kannalta tärkein oli Finlaysonin TR1-hallissa järjestetty Modus Market, jossa olimme kutsuvieraana. Siellä Tasajakoon pääsi tutustumaan monet sellaiset, joille reilu kauppa oli tuttua, mutta jotka eivät tienneet kotikaupunkinsa maailmankaupan olemassaolosta.

Myös joulunaika oli perinteiseen tapaan kiireistä Tasajaolla, joten vapaaehtoisten panos kaupan puuhissa, mm. kaupan koristelussa joulukuntoon ja kassakoneen takana päivystämisessä, oli erittäin tärkeää. Tasajaon hallitus keskittyi pohtimaan kaupan tulevaisuutta. Tasajaolla (samoin kuin usealla muulla maailmankaupalla) tulevaisuus on näinä aikoina vaakalaudalla monistakin syistä: reilun kaupan tuotteita, varsinkin elintarvikkeita, saa monista marketeista ja niiden kanssa pienempien kauppojen on vaikeaa kilpailla. Pienillä voittoa tavoittelemattomilla maailmankaupoilla ei ole aina varaa palkata myyjää ja kesällä 2010 voimaantullut lakimuutos hankaloittaa palkkatuetun myyjän palkkaamista. Asiaa loppuvuodesta taas selviteltyämme aiomme hakea palkkauettua myyjää, joka voisi toivottavasti aloittaa jo helmikuun alkupuolella. Haku on käynnissä parhaillaan ja hakemuksen voi käydä täyttämässä kaupalla.

Yksi haastava aihe koko loppuvuoden ajan on ollut vapaaehtoisten löytäminen. Tasajaon perustoiminnot hoidetaan vapaaehtoisvoimin: hallistuslaisten lisäksi niin kaupanhoitoon ja myyntityöhän, tilausten tekemiseen ja tiedotusasioista huolehtimiseen tarvitaan uusia innokkaita ihmisiä. Kaupan toimintaan pääsee mukavimmin mukaan vapaaehtoisilloissa, joissa uudet ja vanhat vapaaehtoiset tapaavat toisiaan ja tutustuvat yhdistyksen ja kaupan toimintaan. Vapaaehtoisiltoja järjestetään alkuvuonnakin joka kuukauden ensimmäisenä arkimaanantaina, eli seuraavan kerran maanantaina 7.2 klo 18 kaupan takahuoneessa Kehräsaaressa.

Tasajaon uusi vuosi alkaa kiireisenä, mutta toiveikkaana. Toivotamme kaikille vapaaehtoisille, asiakkaille ja toiminnastamme kiinnostuneille reipasta alkavaa vuotta!

Olin eilen Ekona-julkkareissa Tasajaon edustajana, oli mukavaa ja hyvät tarjoilut! Ravintola Kahvillassa oli hienosti Ekonan eri yhteistyötahot edustettuina Tampereen kaupungista ja lukuisista kansalaisjärjestöistä lähiruoan tuottajiin ja kuluttajiin.

Mikä Ekona sitten on? Heidän sivuillaanasia tiivistetään näin: Ekona Tampereella on uusi tamperelainen katalogi ekologisesta ja eettisestä elämäntavasta kiinnostuneelle kuluttajalle. Ekonasta löydät helposti ja nopeasti tamperelaiset yritykset ja tuottajat, jotka ovat erikoistuneet eettisiin ja ekologisiin tuotteisiin. Ekonaan sisältyy myös eri alojen asiantuntijoiden ja tavallisten kaupunkilaisten kirjoittamia artikkeleita, joista löydät vinkkejä ekologisempaan ja eettisempään elämään.

Päätimme jokunen aika sitten lähteä tähän hankkeeseen mukaan ja Tasajaostakin on siis siellä kuva ja esittelyteksti kategoriassa reilu. Sivusto on kyllä todella kätevä ja yhdellä silmäyksellä etusivulla näkee eri kategoriat, joihin tuotteet, yritykset, palvelut ja järjestöt on jaoteltu: luomu, kasvis, reilu, lähi ja kierrätä & korjauta. Hienolta & toimivalta vaikuttaa, joten onnea tuoreelle Ekona-sivustolle. Painettu versio ilmestyy vuoden 2011 alkupuolella. Toivon Ekonan leviävän sekä suuremman yleisön tietoisuuteen että muihinkin kaupunkeihin!

Tasajaon tilausryhmässä suunnittelimme ja toteutimme kuukausikaupalla isoa tilausta nimestään huolimatta ruotsalaisesta La Maison Afrique -tukusta, jossa on tarjolla monenmoista reilua ihanuutta! Itse olin tekemässä vain osaa tilauksesta, joten en edes tiennyt ihan tarkalleen, mitä kaikkea sieltä loppujen lopuksi oli tulossa. Oli kiva päästä viimeinkin hypistelemään niitä tänään!

Itse olin ihan myyty (yllätys yllätys) paperitavaroiden edessä: ne ovat kauniita, käsintehdystä paperista valmistettuja, kukin ja lehdin koristeltuja kortteja, paperiarkkeja, kirjepaperisettejä, lahjalaatikoita ja valokuva-albumeja. Tuotteet ovat todella hienoin yksityiskohdin koristeltuja, laadukkaita ja viimeisteltyjä, minkä huomaavat varsinkin ne, jotka ovat itse joskus yrittäneet tehdä käsitehtyä paperia kukkakoristein! :)

Muita uusia juttuja ovat mm. kolmea eri kokoa olevat säilytyslaatikot, kierrätysmetallista valmistetut kynttilänjalat (mahtava idea!) ja siemenistä valmistetut kaulakorut. Mutu-tuntumalla voisi sanoa, ettei kannata odottaa joulukuuhun asti joululahjojen ostamista, koska jotkut noista uutuuksista saattavat mennä loppuun jo sitä ennenkin!

Ai niin, vielä huomiona se, että  jos La Maison Afriquen (tai minkä tahansa muun reilun kaupan tukun) tuotekuvastossa on jotain sellaista, minkä ehdottomasti haluaisit itsellesi, niin kannattaa jättää kaupalla käydessä omat yhteystiedot ja sitten kun joskus tulevaisuudessa tehdään seuraavaa tilausta, niin voidaan huomioida toiveet siinä yhteydessä :)

Jee, vasta muutama viikko sitten meillä oli kaupalla uusien ilta ja nyt järjestämme sen uudelleen. Ja itse asiassa tästä lähtien hieman organisoidummin kuin aikaisemmin: päätimme Maailmankauppa Mangosta mallia ottaen järjestää niitä tästä lähtien säännöllisesti. Mangolaiset kouluttavat joka perjantai, mutta sovimme, että Tasiksella yritämme aluksi järjestää uusien illan kerran kuukaudessa. Se on siis ensi maanantaista lähtien jokaisen kuukauden 1. arkimaanantaina, eli tervetuloa mukaan tutustumaan maailmankauppaan ja yhdistykseen tai verestämään uinuvaa Tasis-tietoutta ensi maanantaina 4.10 klo 18 alkaen kaupan takahuoneeseen. Jos ei nyt ehdi mukaan, seuraavat uusien illat ovat ma 1.11 ja ma 13.12.

Mitäs mieltä vanhemmat tasislaiset ovat, pitäisikö meillä olla uusien iltojen sijasta esim. joka toinen viikko säännöllinen vapaaehtoisten ilta, jossa uudet JA vanhat voisivat kokoontua jakamaan kokemuksiaan ja oppimaan toisiltaan? Olisiko sille tarvetta?

Ensi viikonloppuna vietetään taas perinteistä Tampere-päivää rakkaan kotikaupunkimme 231-vuotissyntymäpäivän kunniaksi. Luonnollisestikin myös Tasajako on mukana juhlistamassa Tampereen merkkipäivää, onhan Manse Suomen ensimmäinen reilun kaupan kaupunki!

Kaupalla on tarjolla kahvia ja teetä syntymäpäivän kunniaksi ja yritämme houkutella paikalle flyereitä jakamalla myös sellaisia tamperelaisia, joille Tasajako on valkoinen läikkä kaupungin kartalla. Jos siis kiinnostaa käydä jakamassa Tasis-tietoutta, ilmaannu kaupalle lauantaina. Tai käy hörppäämässä itse kupillinen kuumaa Tasis-seurassa :)

Koko Tampere-päivän tai -viikonlopun ohjelma löytyy täältä.

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.